lauantai 26. syyskuuta 2020

Talvi saa tulla!

 Tuulee ja tuivertaa, sataa ja paistaa vuorotellen. Mutta me olemme valmistautuneet täysillä talveen. Pipot ja kaulaliinat päällä ei kylmä yllätä. 

Selailin jälleen Pinterestiä ja sieltä jäi mieleeni kuva pikkuisesta pingviinistä kaulaliina kaulassa ja pipo päässä. Pipopää oli niin syötävän suloinen, että tahdoin näitä itsellenikin. 

Olen tehnyt aikaisemminkin pingviinin, mutta tämän piti olla nimenomaan pikkuinen pingviini, ettei edellinen ohje sopinut tähän. Joten pikkuista pingviiniä omasta päästä tekemään. Lankana käytin Adlibriksen Bamboo Cottonia, joka on 8/4 vahvuista. Teen nykyään lähes kaiken 8/4 vahvuisesta langasta. Paksumpi tökkii ja pahoin.


Nyt on virkattu paljon, koko kevät ja osa kesästäkin on koukku heilunut tiuhaan tahtiin. Olisiko nyt aika siirtyä villalankaan ja puikkoihin, vai jatkaa hyväksi havaitulla tiellä?

Toisaalta, olen pitkään sanonut, että jätän macrame-touhut niille jotka osaa. Mutta, mutta....vähän huvittais kokeilla niitäkin. 

Mitä seuraavaksi?

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Sää on ollut tänään kaikkea muuta kuin syksyinen, mutta eiköhän nämä pipotkin tule tarpeeseen vielä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista