sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Puputunika

Hiljaiselo on päättynyt! Viimeiset kuukaudet on olleet täynnä lähinnä työntekoa ja arjen pyöritystä. Sivussa on jotain pientä tullut väsäiltyäkin, mutta blogiin asti niitä en ole saanut. 

Hävettää tunnustaa, mutta en ole prinsessalle saanut tehtyä yhtään paitaa, tunikaa tai mekkoa. Nyt viimein asia on korjattu ja prinsessalla on puputunika. Ihka ensimmäinen laatuaan, täysin tyytyväinen en ole, mutta näin kaukaa katsottuna ihan ok. Kangas on ostettu Seinäjoen Käsityömessuilta, jotka oli viikonloppuna. Messuilta etsin prinsessalle tunikaa / mekkoa maanantaista valokuvausta varten, monia ihania vaihtoehtoja, mutta tämä kangas vei sydämeni. Valmiina tästä kankaasta oli vain liivimekkoja, joten jouduin siis viimein selättämään paitakammon :) 

Kauluksessa ja hihansuissa on mustaa trikoota. Kaavan otin tähän neidin vanhasta paidasta.