Kalapelin idea löytyi Pinterestiä selailemalla. Vastaavanlainen peli oli tehty pahvista tai muusta vastaavasta matskusta. Ja koska nämä "pehmoisemmat" materiaalit on mun juttuni piti tämäkin tottakai toteuttaa kankaasta.
Pyrin aina kierrättämään materiaaleja, niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista. Tämä kalapeli syntyi lasten vanhoista rikkinäisistä / tahraisista paidoista ja housuista. Täytteenä on vanhaa tyynyä ja silmiin prikat löytyivät isännän tallista.
Kalaan löydät kaavan Täältä
Ensin ompelin oikeat puolet vastakkain kalat, jätin kääntöaukon pyrstöön. Sitten käänsin kalan oikein päin, ja neuloin molemmat silmät yhtäaikaa vastakkaisille puolille. Tämän jälkeen täytin kalan vanulla, ja ompelin täyttöaukon kiinni. Kääntöaukon reunat jätin kääntämättä, näin kalan pyrstöön jäi vähän rosoisuutta.
Ongen varteen käytin vanhaa kukkakeppiä. Ompelin kankaasta koukun, koukun sisään laitoin pienen todella tehokkaan magneetin.
Ongintapeli iski kympillä niin terroristeihin kuin prinsessaankin. Ikähaitari siis kahdesta kuuteen vuoteen. Olohuoneen pöydällä istuttiin kuin laiturilla ja ongittiin vedestä kaloja.
Kaloille olisi voinut tehdä vielä suomuja, mielikuvitus vain rajana, mutta olkoon nämä meidän kalat tälläisiä! Tässä on myös loistava joululahjaidea pukinkonttiin.
Aivan ihana kalapeli! Tosi hyvä idea toteuttaa kaloista pehmeä versio :)
VastaaPoistaKiitos! Pehmeänä versiona nämä myös kestää pienten käsittelyssä hyvin.
VastaaPoistaOih, onpa kiva idea. Pitää varmaan itsekin toteuttaa pikkumiehelle.
VastaaPoistaIhana idea, aloitinkin jo kalapelin tekoa mutta mistä saisi magneetin tähän?
VastaaPoistaItse tilasin Ebaysta, mutta askarteluliikkeistä löytyy myös. Kannattaa ostaa jokin aika vahva, että lapsi saa kalan nostettua ylös.
Poista